Kovin kauan on odotettu sitä, että alkaisi näkyä valoa putken päässä tämän rakennusprojektin kanssa. Nyt kuitenkin on vain puolet talosta maalissa, vaikka tässä näkyvässä kuvassa näyttää kovin valmiilta. Rapputasanne ovat vain portaat ja kuten aikaisemmin kirjoitin, tasanne ja luiska jää ensi kevääseen; mikäli en nyt ihan hirveästi innostu vielä rakentelemaan. Ilmoista se kai on pääasiassa kiinni ja siitä, että syksyllä alkaa kaiken maailman vesijumpat ym. kuntoilut. Lisäksi alkaa tietenkin metsästys, joka kovaa vauhtia on jo menossa, tosin minä panostan nyt tänä vuonna pääasiassa hirvestykseen.

Pohjoisen puolen ilmastointiaukkokin tuli tehtyä työkalujen surkeudesta huolimatta. Eipä saanut porattua reikää niillä pistorasia- ja muilla terillä, mitä ostin Viipurista. En tiedä mihin lie tarkoitettu, vaan ei niiden pitäisi niin löysiä olla että taipuu kun poraa. Vahingosta viisastuu: jos rajan takaa jotakin ostaa, niiden on oltava merkkituotteita, muuten ovat ihan samaa tasoa kuin kiinalaiset vasarat jotka taipuivat luokolleen ensimmäisen naulan poiston väännössä. Eikä vain yksi vasara vaan kuusi. Se on jo ihan toinen tarina se, mutta ehkäpä joku kerta kirjoitan mukavia muistoja meripelastus aikaisista tehtävistäni, joista on paljon mukavia muistoja.

Kävin äsken kanalassa, kuten aamulla on tapana tehdä. Jo talon ulko-ovella kuului hirvittävä kiekumiskilpailu kanalasta. Pikkukukot siellä availivat äänihuuliaan. Eivät meinanneet antaa minulle puheenvuoroa ollenkaan. Sitten onneton uusi asia: Fernanda, jota jo luulin kanaksi, muuttui tänään Einariksi ja vielä synkempää: Melissa (yksi niistä pienemmistä) muuttui Joosepiksi. Tuntuu melko lohduttomalta nyt. Ei ihme ettei ole munia tullut, yhdeksästä pienestä on kuusi kukkoa. Minulla on siis nyt seitsemän kukkoa, mutta en luovu uskosta että nuo kolme Alexandra, Josefiina ja pikku Alicia eivät olisi kanoja. Juliana on varmuudella kana, mutta eihän sekään muni, joten melko synkästi viikko alkoi.    DSC_2384.jpg