Näyttää kukon elämä olevan sellaista melko maanisdepressiivistä. Välillä ollaan niin maassa, eikä oikein ole muuta tekemistä kuin pötkötellä kanalan lattialla, välillä ollaan hurjapäänä muille ärhentelemässä. Tänä aamuna taas oli hyvä esimerkki siitä miten tönitään kana pois, kun annoin porukalle vähän maapähkinöitä. Näyttää olevan hyvää, sillä vanha kana oli koko ajan väärässä paikassa. Sitä piti kyljellä pukkia tai antaa sellaista sähähtävää komentoa, mikä kyllä oli minulle ihan uusi merkkiääni. Nyt pölähti herra jo heti luukulle ihmettelemään kun avaan luukun ulos. Ihan pihalle asti ei kuitenkaan jaksanut vielä.

Pikkukanat kasvavat hyvää vauhtia ja pari viikkoa on tehnyt silminnähtävän eron tulopäivään. Tosin pari pientä on kyllä tosi pieniä, mutta voihan se olla, että vertailukohteet kasvavat nopeammin. Ruokaa pitäisi ainakin riittää, sillä pienempiä on vain neljän porukassa, eli ei niitä luulisi kenenkään sortavan appeen suhteen.