Tänään lähti taas Vaarin ja Mummun pari pikkupoikaa äitinsä kanssa kotimatkalle Espooseen, alkuviikon vierailun jälkeen. Olipa mielenkiintoinen kohde tämä meidän kanala, ainakin niin luulen. Kyllä riitti kanojen syöttäjiä ja hoivaajia muutaman päivän ajan. Eipä nuo kanat olleet siitä millänsäkään, en ainakaan huomannut käytöksessä suurtakaan eroa.

Muutaman päivän hiljaiselon jälkeen on ihan pieniä muutoksia tapahtunut kanojen kanssa. Suurin on tietenkin se, että Elisabeth muuttuikin Elmeriksi, kuten jo aikaisemmin hieman uumoilin. Pikku episodi, kun nuorukainen yritti kopsauttaa Georgea niskaan, sillä siitä tulikin sitten melkoinen äkkilähtö kun huomasi virheen. Eipä Georg sitä kauan jahdannut, mutta kaiketi kävi selväksi kuka vielä on pomo talossa. Itse jouduin samaa heppua jaagaamaan kun se yritti piestä Angeliinaa. Kovin oli eri mieltä jostakin ja ei Elmeri meinannut toisen antaa olla yhtään missään ettei heti nokkimassa ja minusta puremassa selästä. Olisiko vaikuttanut puuttuminen, mutta nyt jättää toisen rauhaan.  

Huvittavaa on kuunnella kun Elmeri yrittää matkia kiekumista. Sellainen pieni röhisevä ääni, mutta selkeästi matkii Georgea ja kiekuu oikeaan aikaan. Saapa nähdä "muuttuuko" vielä muitakin kukoksi, toistaiseksi ovat kuitenkin kanoja.

Pienet eivät minusta juurikaan ole kasvaneet, vaikka niillä on omat ruoat ja juomat ja olen nähnyt niiden kyllä syövän todella reippaasti lähes kaikkea annettua kotiruokaakin. Reppahousu Alicia on ehkä hieman paremman näköisessä kunnossa, voi olla että siitä vielä kehkeytyy ihan hyvä kana. Laitan toisella kertaa kuvia, sillä nyt sateella kaikki ovat sisällä.