Ajattelin pitää pientä taukoa kirjoittelussa, koska ei nyt mitään niin mielenkiintoista näy tapahtuvan että ketään suuremmin kiinnostaa.

Kovin on kylmä ulkona, reilut kymmenen astetta. Enpä heti tällaista heinäkuuta muista, tosin ei nämä ilmat nyt muutenkaan ihan normaaleja ole olleet koko kesänä. Koska on taas hieman viileämpää, yritän jatkaa kanalan rakentamista valmiimmaksi, josko vain kunto antaa myöten. Nyt on vaihteeksi tarttunut flunssa, mutta ehkä hyvä asia että tuo kihti on hieman antanut myötä, joten on helpompi liikkua.

Kanat voivat oikein hyvin, näyttää olevan melko normaalia että joku vain möllöttää sisällä eikä oikeastaan tee mitään (munanetistä lueskelin monella samanlaisia tapauksia) joten kai tuo Julianakin tuosta jossakin vaiheessa piristyy. Keskenkasvuiset mennä vipeltävät aivan hirveätä kyytiä, ne ovat kyllä aivan mahdottoman mukavia ja kasvavat hurjaa vauhtia. Pienet tuntuu vain pysyvän pieninä, en oikein ymmärrä miksi, tosin Alexandra kasvaa muita nopeammin. En uskalla laittaa keskenkasvuisten joukkoon, viime yritys oli sille niin stressaava, joutui kaivautumaan seinän ja laatikon väliin piiloon kun isommat vetivät sitä pataan joka suunnasta. Alicia, se pikku reppana, on melko pirteä vaikka näyttää niin rääpäleeltä. Onhan se unelias ja vähän pörröinen, mutta kun se kerran koko ajan pysyy muiden matkassa, niin toivottavasti siitä vielä tulee ihan hyvä kana. Olkoon siis mukana niin kauan kuin ei ihan vetämättömäksi mene. Georg on kondiksessa. Se mennä vipeltää, touhuaa ja huolehtii koko ajan koko porukasta, se on ihan hyvä pomo. Välillä en oikein tiedä miksi se ottaa kiekumiskampanjan, voi olla että se kuuluu juurikin sen hommiin. Vähän raskaalta tuntuu kun on koko ajan ravattava sisälle ja ulos, tosin sekin kuuluu asiaan; on tiedettävä että kaikki on tallessa ja kunnossa.

Palaan asiaan kun taas jotakin mielenkiintoista kerrottavaa.

IMG00013-1.jpgIMG00014-1.jpg mutta se