Kesä on auttamattomasti ohi ja kanojen on aika siirtyä talvi leiriin. Onneksi pieni kylmä jakso katosi ja saadaan vielä nauttia hetki hieman lämpimimmistä keleistä. Kanat ainakin silmin nähden nauttivat siitä, että voivat vielä viettää osan päivästä ulkosalla. Kovin on kaikki lakastunut eli ei ole oikein mitä napsia aitauksessa, mitä nyt olen löytänyt jotakin vihreätä sinne silloin tällöin vietäväksi. Kaikki näkyy maistuvan lehdistä lähtien, mutta en ymmärrä miksi eivät oikein innostu ruusun marjoista. Puristan ne kyllä rikki että sieltä siemenetkin tulevat esille, mutta käyvät vain vähän nääpimässä ja antavat sitten olla rauhassa. Pikkulinnut taitavat käydä salaa sitten saaliin jaossa, kun ei ole itse paikalla.

En kyllä ymmärrä miksi minun kanaset eivät muni. Olen yrittänyt antaa sitä ruokavaliota mitä minulle kasvattaja ja muut kanafarmarit ovat ehdottaneet, vaan ei vain muni. Olisiko niin, että niille pitäisi olla jokin mallikana, joka näyttää että tällä tavalla pitäisi meidän toimia että isäntä on iloinen. No ei se nyt maailmaa kaada, että eivät ole munineet mutta olisihan se sellainen kiva palkinto kaikesta huolenpidosta. Minä tykkään noista pienistä mörökölleistä niin vietävästi, ne ovat niin mukavia kavereita, enkä olisi ikinä uskonut että niistä tulee niin rakkaita. Joka ilta on nykyään Alicia käytävä nostamassa pois pesintäkopin katolta ja laitettava orrelle muiden viereen. Joka ilta sovitaan että katolle ei saa mennä. Vastaus on aina: kot kot kot, eli yhteisymmärrys, mutta siellä se vain sitten illalla taas on. Pientä nahinaa sillä orrella aina on, mutta luulen että se kuuluu asiaan. Aamulla kaikki on kuitenkin sulassa sovussa vierekkäin eikä kukaan revi toistaan. Georg on kyllä ihme steputtaja aamuisin. Kun laitan valot kanalaan se pomppaa lantalaarin reunalle ja steppaa siinä edes takaisin sivulta toiselle, sitten pomppaa lattialle vaanimaan että joku tulisi alas. Hetken päästä joku orrelta joko tönäistään tai muuten tasapaino pettää ja lattialle ”suden suuhun”. Hetki mennään perä kanaa ja enpä tiedä onko siinä jotakin sellaista esileikkiä vai mikä seksileikki on kyseessä mutta kyllä tuossa sellainen polkaisun meininki näyttää olevan päällä.

Muutama päivä oltiin alkuviikosta reissussa ja kanat olivat hoitotädin varassa. Hyvin tuo onnistui ja kaikki oli aivan entisellään kun palattiin. Hyvillä mielillä voi näköjään jättää hoitoon, jos nyt joku reissu vielä joskus tulee tehtyä. Jos ei, niin hommaan sitten lisää elukoita taloon, saapa siis nähdä mitä kaikkea keksin.