Voi minun pieniä kanasia kun talvi tekee tuloaan. Siellä nuo vain sisällä saa möllöttää, eikä siellä nyt niin hirveästi ole tekemistä. Kovin on mökki nyt pölyinen kun on kaikki vain sisällä ja mylläävät siellä aamusta iltaan kestopehkun kuivaa turvetta. En muuten tiedä onko tuo kestopehku mitenkään edes toiminut, ei se minusta ainakaan mitenkään lämmitä. Jos ei olisi lämpölamput päällä, niin pakkaselle menisi ihan pienelläkin kylmällä pakkaselle, joten saapa nähdä miten käy kun kylmenee. Nythän on taas niin leutoa ettei ole mitään hätää ja viime viikon -10C öiseen aikaan ei ollut ainakaan vaikuttanut mitenkään vaikka ei lämpölamput olleet täysillä.

Niin ketä sitten käy sääliksi? No minua tietenkin, onhan se säälittävää että ukko kaiken kevättä ja kesää puuhastelee kanojensa eteen vaikka mitä, mutta nuo ei edes yhden yhtäkään munaa sitten muni. Olen jo aivan onneton tämän jutun suhteen, enkä keksi nyt enää mitään millä ne saisin heräteltyä munimaan. Joka ilta on sama temppu: toiset kaikki kiltisti orrella mutta Alicia viheltelee missä milloinkin. Joko se on pesintäkopin katolla tai roikkuu sähköjohdossa, tänä aamuna tuo näytti olevan jo lattialla kun tulin laittamaan valoja seitsemän jälkeen. Olin itse asiassa muutaman päivän matkoilla ja koko parvi oli emännän vastuulla. Minä kun olen pääasiassa tuolla kanalassa touhunnut, niin se on aina sitten vähän uutta kun sinne menee katsomaan mitä pitäisi tehdä. Se oli kyllä tiedossa missä yövytään ja mitä syötetään mutta kai se vain on niin, että elukoillakin on omat tottumuksensa ja haluavat mielellään säilyttää oman rytminsä. Hyvin kaikki meni, vaikka kuulin että samat rutiinit oli kuin itselläni varsinkin tuon Alicia kanssa. Jos osaisi puhua, sanoisi varmaan: kyllä mä saan olla täällä katolla yötä, isäntä on luvannut. No ei se osaa ja orrelle se on kuitenkin nostettu joka ilta. Itse pidin muutaman yönä tuon kopin kantta auki että olisi unohtanut tuon temppunsa, mutta ei se auttanut.

Mikähän niillä oli tänään kun päivällä kävin, voisiko olla niin että ne ovat kuitenkin tottuneet että minä siellä käyn niille höpöttämässä ja annan jotakin välipaloja ja herkkuja. Kaikki tulivat heti oven eteen norkoamaan jotakin ja olihan minulla niille vähän salaatinlehteä ja leivänpalasta. Alicia on niin rohkea, ettei mene karkuun jos oven suulla kyykistelee ja laittaa käden kanalan puolelle. Itse asiassa se tulee nipistämään kädestä. Kai tuo nyt tietää etten ole mitään syötävää joten jotakin tuo ele tarkoittaa, en vain vielä ymmärrä sitä. Mukavaa se kuitenkin on kun sitä saa ihan silitellä, ettei ponkaise mihinkään. Yksikään muu ei anna koskea vapaaehtoisesti. Varsinkaan ei Georg, joka on niin etäinen, vaikka melko lähelle uskaltautuukin, että pitää aina pienen raon, etten yletä siihen asti. Tylsää taitaa olla pienten, kun talvi on ja ulkona vinkuu tuuli, mutta sisällä on kuitenkin lämmin, turvallinen olla ja ruokaakin sekä juomaa on kaiken aikaa riittämiin. Ehkäpä säälin niitä liikaa, mitäpä nuo muutakaan osasisivat vaatia, hyvä niiden on meillä olla.