Viikko on mennyt uusien kanojen ja kukon kotouttamisessa. Ensimmäinen päivä oli tosiaankin sellainen hämmästely päivä puolin toisin. Vanhat huusivat, kaakattivat ja olivat nokka ymmyrkäisinä mitä nyt tapahtuu. Uudet puolestaan katselivat ympäriinsä ihmetellen: missä ihmeessä me oikein olemme. Itsellä tietenkin suuri huoli miten kaikki taas sopeutuvat ja tulevat toimeen keskenään. Ei siinä mitään, mukavaa että on välillä hieman uusia haasteita ja ainahan oppii uutta joka päivä.

Heti alkuun näyttikin siltä, että uusi pieni tila on sittenkin hieman liian ahdas. Tein pieniä järjestelyjä ja siirsin pikku munintapesän kopin ulkopuolelle siten, että sen oviaukko jää pikkupuolelle kulkuaukoksi. Tiistaina jo avasin muutenkin verkon kulkuaukon siten, että pääsee kulkemaan halutessaan molemmille puolille. Nyt tilaa on hieman enemmän ja näyttää siltä, että nämä uudet kaverit ovatkin sen verran ketterämpiä, että osaavat lentää orrelle heti. (no osaa ja pystyy ne toisetkin mutta ei viitsi, tallustelee mieluummin portaat). Hankala on vain se, kun ei ole orren alla lantalaaria, sontivat kaiken yötä lattiapehkuille. No se hoituu, kun siivoaa, mutta kun ei aina ole itse paikalla se muuttuu hankalaksi. Toivossa kuitenkin elän, että kaikki olisivat isommalla puolella jossakin vaiheessa.

Hankalaa tuo näyttää olevan, uskaltautua nyt lähteä tutustumaan puolin toisin. Georg on taas melko äksy ja varsinkin aamuisin on todella happamalla tuulella. Riehuu omalla puolellaan, että saa kaikki järjestykseen ja tietenkin että aamu polkemiset saa saman tien alta pois. On se sellainen sonni! Jonkin ajan kuluttua sitten hieman rauhoittuu. On myös todettava, ettei ole minulle enää mitenkään hyökkääväinen, vaan väistyy nätisti alta pois, kun tulen kanalan puolelle. Muille on sitten äksynä ei hyväksy ketään, ei edes emäntää. No pienihän tuo on, mutta ei ole mukavaa, jos koko ajan on kytättävä, ettei ole puntissa kiinni tai muuten nokkaisemassa.

Muutamana yönä on yllätyksekseni Tiffany ollut yöpuulla lantalaarin reunalla isolla puolella, missä Aliciakin yönsä viettää. Yhtenä yönä Isabellakin oli ihan ison puolen orrella, mutta eilen illalla oli sitten pieni muotoinen katastrofi, kun kävin sammuttelemassa valoja. Felix seisoi ison puolen pesän katolla. Ei kai siinä mitään, mutta huomasin veripisaroita toisen pesän päällä. Orsi oli myös veressä sen yläpuolella. Nappasin Felixin kiinni ja tutkin mistä sillä on verta vuotanut. Kaiketi siellä on ollut juoksukilpailu ja se on pompannut verkkoaidan johonkin terävään lankaan. Tietenkin laitoin haavaan spray- laastaria (ei enää vuotanut) ja poistin kaikki terävät osat kanalasta. Nyt menen kohta pesemään kukon jalat ja laitetaan vielä uudemman kerran spraytä siihen haava kohtaan. Toinen on tuo Alexandra, jonka päätä taas nuijitaan. Se on ihan vaalean punainen, joten luulen, että Jooseppi sittenkin käy sitä klopsimassa, kun en huomaa. Itse asiassa Georginkin olen nähnyt sitä hieman täräyttävän, mutta se on enemmän ohjailua ei muuta. En tiedä oikein mitä tehdä! Laitan sille nyt kohta hieman tervaa siihen päähän, jos se saisi sitten olla hetken rauhassa. Sääli, kun on kauniimpia kanoja ja hyvä munimaan, että piestään. Jooseppi oli illalla hieman tullut aggressiiviseksi ja ei oikein antanut kenenkään olla orrella vieressään. Nokki ympäriinsä ja kävin sitä hieman oikaisemassa. Eikö mitä! Kaveri nokkaisee sormeani ja hetken päästä jatkaa vielä entistä innokkaammin muiden tönimistä ja metelöintiä. Nappasi sen sieltä orrelta lattialle, ehkä turhankin kovakouraisesti. Salaman nopeasti se kuitenkin kiipesi orrelle takaisin ja ihmeekseni koko kanala hiljeni aivan hiiren hiljaiseksi.

Jooseppi, kun on sillä tavalla aivan lähtökuopissa, jos ei osaa kanalassa käyttäytyä. Aiheuttaa siellä tapansa mukaan hälinää ja nostaa pienimmästäkin hillittömän metelin on todella heikoilla, ellei petraa tapojaan. En aio hyväksyä minkäänlaista itseäni kohdistuvaa nokkimista, enkä myöskään kanojen, joten seuraukset ovat Joosepin osalta kyllä kohtalokkaat. On jo ollut jäähylläkin, mutta nyt ei siihen ole enää tiloja, toistaiseksi. Annan tietenkin vielä mahdollisuuden, mutta viime kädessä on taas se kurjin juttu tehtävä; kukaan ei oikein halua kukkoa ottaa, mutta voinhan tietenkin kysellä.