Laitan myöhemmin kuvia. Kännykällä otetut kuvat näkyvät tulevan tähän järjestelmään hieman hassusti poikittain, enkä ole keksinyt, miten niitä saisi käännettyä. Otanpa kameran kanalaan ja napsin kuvia jossakin vaiheessa.

Pikku tiput ovat kasvaneet kovaa vauhtia ja samalla Alicia äksyily on hieman laantunut. Melkoista erää ottavat, kun joku kanoista tulee liian tungettelevasti tipujen lähelle. Olen avannut luukun, että pääsevät nyt kulkemaan joka paikkaan. Aluksi luulin, että portaat ovat jotenkin liian pitkät tai korkeat, etteivät pääse kulkemaan, mutta se oli kyllä aivan älytön ajatus. Pikku kaverit ovat niin vikkeliä ja nopeita, että vilaus vain ja ne ovat missä haluavat. Kulkevat siis portaat isolle puolelle, jonne jouduin laittamaan niille oman vesiastian, eivät yletä vielä isoon nippapänikkään. Yöksi menevät kuitenkin omaan pikku yksiöönsä emon kanssa, lämpölampun alle. Nyt on taas aika laittaa niille pieni orsi, kuten viime alkukesänäkin oli pienille tipuille. Toisaalta, nyt on enemmän kokemusta näiden kanssa, näen kyllä, että kanojen nimet vaihtuvat melko nopeasti kukon nimiin. Se pieni tappelun poikanen näyttää olevan hyvä merkki, kanat eivät ota niin paljon, niskahöyhenet pörröllään, ottelua kuin kukot. Jää siis nähtäväksi montako sitten lopulta olivat kanoja, mutta kaikkia aikanaan.

Felixin kaksi kääpiäkochia on pikkuhiljaa vaihtamassa leiriä. Kovin ovat usein nykyään muiden lajikavereiden kanssa toisella puolella ja Aurora oli orrellakin ihan Georg kukossa kiinni toissa yönä. Aikaisemmin orrella ollessa nyhjöttänyt toisessa päässä yksin muista erillään, jos ei ole ollut Mille porukan kanssa. Felix ja sen kaksi omaa kanaa eivät juurikaan tule omalta puolelta pois eikä näistä keväällä tulleista yksikään mene vapaaehtoisesti ulos. Yhtenä päivänä emäntä oli nähnyt Felixin ulkotarhassa katoksen harjalla ja koska oli melko hyytävä kova tuuli, oli alkanut sitä sääliä ja kävi lopulta viemässä sisälle. En tiedä, oliko joku kukoista ajanut sitä takaa ja se oli hypännyt vahingossa luukusta pihalle. Takaisin ei kuitenkaan enää uskaltanut lähteä. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Viime vuoden pieni nurmikenttä ulkotarhassa, ei ole ehtinyt nousta tänä vuonna ollenkaan. Kanat pitävät niin hyvin huolen, että jokainen korsi on nypitty;  koko piha on hiekalla. Saa nähdä antaako pujon kasvaa, koska vanhojen juurella hieman vihertää. Viime kesänä ne antoivat hyvä pikku varjon, kun kasvoivat korkeutta.