Saapas nähdä minkälainen parvi meillä on lintuja hetken päästä, sillä nyt on vanha rouva Juliana tosiaan jäänyt haudonta puuhiin. Otin sen alta pois yhden munan toissa päivänä, mutta on se näköjään tosissaan, kun vain samassa paikassa kököttää. Toinen, meille maaliskuussa tullut Aurora, on myös sitkeä hautoja. Se makoilee yhdessä muninta pesässä jo, kuinka monetta päivää. Otin siltäkin yhden munan pois toissa päivän ja siirsin tädin muiden mukaan orrelle, (ei ollut kuin yksi muna monesta päivästä huolimatta) mutta ei noiden päätä käännä, kun ovat jotakin keksineet. Saman tien köpötteli takaisin pesään, ja oikein vauhdilla. Ei kai niiden auta muuta kuin antaa hautoa vain, mutta nyt rajoitan kyllä munat muutamaan kappaleeseen, ettei meille tule aivan tungosta. Joku sanoi, että jos pitää kolmea munaa hautojan alla se riittää, ja haudonta jatkuu. Kokeillaan nyt näillä. Harmi vain, kun kaksi hautoo samaan aikaan. Onhan meillä nyt kaikki isolla puolella, että pikkukopit jäävät poikasten hoitoon muutamaksi viikoksi, että ehtivät sitten poikaset kasvaa, eikä tule tallotuksi isompien jalkoihin.

Keväällä syntyneistä on suurin osa kukkoja, seitsemänhän niitä alkujaan oli, mutta Aada menehtyi, kuten aikaisemmin kirjoitin, ja kuusi on jäljellä. Kovin nopeasti ovat nyt kasvaneet - ihan muutamassa päivässä - ja siellä nuo orrella yöpyvät kaikkien muiden mukana. Olihan minun tosiaan tehtävä lisäorsi, kun alkoi käydä ahtaaksi alkuperäinen. Epävarmaa vielä, mutta luulen, että vain kaksi on kanoja. Jos jollakin on nyt tarvetta kukoista, niin meiltä löytyy, eli olkaapa yhteydessä. Niin kurjaa kuin se onkin, talvea vasten ei voi kaikkia pitää ja mikäli eivät löydä uutta kanaparvea, on kukkopoikien kohtalo sinetöity. No… se on sitten syksyn juttuja se, joten ei mennä asioiden edelle. Nyt on kuitenkin kanalassa kaikki hyvin, paitsi ehkä Georgella, jolla on niin paljon hommaa, että on joka aamu taas perus hapannaama ja kaikille äksyilemässä. Välillä otetaan hieman lyhyitä keskusteluhetkiä, käyttäytymissäännöistä, mutta jommallakummalla meistä on pippurin kokoiset aivot ja muisti tosi huono.