Taas on uusi vuosi käsillä ja tässä vaiheessa vuotta vielä odottaa innolla, mitä kaikkea tuokaan tullessaan. Viime vuosi meni tämän blogin osalta melko hiljaisissa merkeissä, johtuneeko melko kiireisestä ajasta luottamusasioissa. Ne, kun saattavat joskus viedä koko päivän ja melkein kohta yönkin, kiperien asioiden kanssa vääntäessä. Josko olisi tämä vuosi hieman parempi, joutaisi näiden omien harrastusten parissa olla hieman enemmän.

Kanalassa kaikki suhteellisen hyvin. Tällä hetkellä on kaksitoista kanaa ja neljä kukkoa. Yksi kukko ja kana ovat Mille Fleur rotuisia, loput kukoista kaikki puhtaita Kääpiö Cochin rotua mutta kanoista 4-5 kappaletta on hieman sekarotuisia. Ne tunnistaa kyllä helposti, koon puolesta ja varsinkin pyrstöstä, joka on erilainen. Mietin yhtenä päivänä olisiko minun luovuttava Millestä ja pidettävä vain puhtaat rodut erillään. Ei ole oikein tiloja kahta eri rotua pitää, kun en halua niiden olevan pienissä kopeissa vaan vapaasti ympäri kanalaa. Kesällä, kun ovat vielä samassa tarhassa niin sekin olisi jaettava jotenkin. Kulku vain on ongelmallista, kas on vain yksi luukku mistä kulkea. Kai se olisi jotenkin järjestettävissä, mutta minusta vapaus on kanoille tärkeämpi. Saavat hyppiä sisälle ja ulos kuten parhaaksi näkevät.

Saapa nähdä, miten kukot nyt keväällä riitaantuvat. Tällä hetkellä on yllättävän sopuisaa. Ketään ei piestä henkihieveriin, sillä orrella on se perinteinen ”no mans land” missä yleensä heikompi saa olla vetämässä henkeä. Felix onkin aikaisemmin melko paljon siellä istuskellut, mutta nyt saa jostakin syystä olla melko usein muiden mukana lattialla. Julius, joka on tämän hetken kunkku antaa välillä vauhtia vähän jokaiselle, mutta pääasialliset kiistapukarit ovat Jorkki ja Joonatan. Näyttää olevan molemmilla lempikanat, eikä hyväksy toisen hiippailla apajille, vaan silloin syntyy kilpajuoksu.

Vielä on talvi oikeastaan syvimmillään, joten haikailla vain saa koska pääsevät ulos. Nopeasti se aika kuitenkin menee ja kohta ollaan taas odotetussa keväässä. Varmaan tulee taas uusia asukkeja sen mukaan mitä kukin nyt meinaa hautoa. Nyt niitä hautojia riittää, joten saapa nähdä miten käy. En anna nyt hautoa muutamaa munaa enempää, muuten koko kanala täyttyy tipuista. Pieninä ne mahtuvat hyvin, mutta vaikka ovat kääpiöitä tilanpuute tulee äkkiä vastaan.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille.