Luin juuri muutamia vanhoja kirjoituksiani ja hämmästyin, miten samoja ajatuksia liikkuu päässä vuodesta toiseen. Tosin vaikka marraskuussa 2016, olin melko synkissä merkeissä, oli yksi ajatukseni: tekisi mieli ottaa oikein paksuposkinen kissa ja / tai koira. Sehän on sitten toteutunut, ainakin puoliksi, jos ei ylikin. Otimme kaksi kissaa alkusyksystä. Eihän se tietenkään ole se paksuposkinen kolli jota haaveilin, mutta….. Molemmat kissat olivat kyllä uroksia haettaessa, vaan niin ne kuitenkin muuttuivat narttu kissoiksi. Toisella, Viirulla, on suuret mahdollisuudet tullakin sellaiseksi paksuposkiseksi laiskan pulskeaksi mouruajaksi, jolla on oikein syvä mooouuu ääni, sillä se on nyt jo melko hidastempoinen halutessaan. Kissat, kun näyttävät olevan juuri sellaisia mitä itseään oikeasti huvittaa olla; kadehdittavaa! Toinen, Killi, on punainen solakka oikea ADHD tyylinen tyyppi. Ei oikeastaan jaksa olla samassa paikassa tai rauhoittua kovin pitkäksi aikaa. Killi on kuitenkin meidän metsästäjä, joka jo ensi päivinä, kun uskaltautui terassia kauemmaksi, tuli päästäinen hampaissa esittelemään saalistaan. Tuntuu siltä, että Killi saalistaa ja tuo saaliin kotiin, josta sitten toinen ottaa ikään kuin kunnian: tää on meirän saalis. Viiru, mitä ilmeisimmin makoilee suu auki jossakin pusikossa ja odottaa jonkun sinne astelevan, että voi loksauttaa suun kiinni. Onhan nämä kissat taas sellainen toiveiden toteutuminen. Niistä on luonnollisesti huolta ja vaivaa, eikä ole lellipeikot mitään kovin halpojakaan, mutta kyllä ne vastapainoksi niin paljon antavat, ettei sitä käsitä ennen kuin saman kokee.

Kanat eivät ole jääneet unholaan. Niitä hoidetaan ihan samalla tarmolla, kuin aikaisemminkin. Hieman niiden kokoonpano aina vaihtelee, kun keväisin kuoriutuu uusia ja osasta on syksyllä luovuttava. Valitettavasti ne ovat aina kukot jotka joutuvat lähtemään vehreimmille niityille, mutta joskus on myös katsottava, ettei kanoja ihan tuhottomasti jää taloon. Ne lähtevät kuitenkin aina uusiin koteihin, kanat kun on kysyttyjä liki joka paikkaan. Viime keväänä meiltä lähtikin viisi kanaa ja vanha Georg kukko mukana, eläkepäiviä viettämään. Georg menetti valtikkansa kanalassa ja oli kaikkien sylkykuppina. Kukkojen maailma on kylmä ja kova, siinä ei sääliä tunneta. Jos ja kun hieman ote hellittää on kyllä seuraava ottamassa aseman haltuun, on sitten iso tai pieni, kunhan on riittävästi nokkeluutta ja voimaa. Niin kävi tässäkin, pienin otti hetkeksi vallan, mutta joutui luovuttamaan isommalleen ja nöyrtyi pysyttelemään taka-alalla. Näin siellä sitten onkin tällä hetkellä jonkinlaisessa sovussa neljä kukkoa kahdentoista kanan parvessa.

Laitoin FB vuodenvaihde tervehdykseen seuraavan viestin:

Moni kirjoittaa niin kauniisti vuoden 2017 tapahtumista sivulleen, muutama sana minultakin. Vuosi on ollut erikoisen rikas kohdallani tavattuani paljon uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Osasta on tullut minulle tosi hyviä ystäviä! Olen saanut matkustaa ympäri maata, osallistua hienoihin tapahtumiin naapurimaassa, saanut kokea uusia asioita, joista en osannut edes uneksiakaan.
Meidän perheeseen on tullut kaksi uutta karvaista jäsentä Killi ja Viiru kissat, joiden touhuista nautin erikoisen paljon. Kanalani on tuottanut uusia kukkoja ja kanoja. Niitä uusiutuu vuosittain ja valitettavaa on, ettei kaikkia voi tilan puutteen vuoksi pitää, eikä kukkoja näy sopivan kovin montaa samaan parveen. Se on tavallaan jo rutiinia, mutta on niin mielenkiintoista ja mukavaa harrastusta kaikkinensa, joka tapauksessa. 
Olin luopumassa politiikasta, oikein tosissani, mutta minua vielä pyydettiin jatkamaan. Kiitos kaikille, jotka halusitte minun jatkavan antamalla äänenne kuulua. Toivottavasti ensi vuosi on paremman alkua ja käännös positiiviseen suuntaan. Omalta osaltani tulen tekemään parhaani sen edistämiseksi.

Vielä kiitos rakkaalle vaimolleni Mirvalle, kun olet jaksanut kulkea rinnallani tukemassa minua vaikeidenkin päätösten ollessa kyseessä. Kiitos myös kaikki rakkaat ystävät, olette minulle tärkeitä ja korvaamattomia.

Oikein mahtavaa ja tapahtumarikasta Uutta Vuotta 2018 teille kaikille.

 

Tästä viestin tekstistä hämmästelinkin, kuinka olin jo siinä 2016 marraskuisessa kirjoituksessani viitannut politiikasta jättäytymisestä. Olin ilmeisen tosissani ja ajatus oli keskittyä enemmän omaan hyvinvointiini ja harrastusteni pariin. Oikeastaan tässä on taas kaksi puolta: pidän aivan tavattoman paljon tutustumisesta uusiin ihmisiin, haluan olla nuorempien ihmisten kanssa tekemisisissä, koska mitä ilmeisimmin saan siitä itselleni voimia ja energiaa. Viihdyn oikein hyvin naisvaltaisessa yhteisössä, vaikkapa olisin sitten ainoa miespuolinen. Toisaalta on ihan mukavaa joskus olla ihan äijäporukassa, vaikka hirvimetsillä nuotiolla tai kalassa. Se toinen puoli on sitten taas se, että viihdyn myös osin ihan omissa oloissani, pohtimassa maailman menoa, opiskellen, lueskellen tai tekemällä minulle jotakin tärkeätä näpertelyä. Se voi olla rakentamista, korjaamista tai vaikka puutarhan, metsän tai pihan hoitoa. Kaikkein surkeinta mitä tiedän, on kömpelyyden lisääntyminen ja voimien katoaminen. Olin nimittäin melko voimakas nuoruudessani, mutta sen aikainen ruumiillisen työn vaihtuminen ihan vain paikalla oloon teki tehtävänsä. En ole koskaan ollut sellainen, joka lähtee vain itsekseen jotakin liikuntaa harrastamaan, en edes kävelylle – joka kylläkin on jäänyt ihan minimiin kipujen ja vammojen myötä – olen aina ollut ohjatussa liikunnassa mukana, joko ohjattavana tai ohjaamassa. Jopa rakas judo harrastukseni oli tavallaan joukkue laji, vaikka se on yksilö yksilöä vasten taistelua. Useimmiten kuitenkin ollaan isolla porukalla harjoittelemassa. Tämä laji on siitä hyvä, että se opettaa lihasvoiman, ketteryyden sekä notkeuden lisäksi psyykkistä valmiutta. Vaikka usein olen sanonut, että vaihtaisin pois joka ikisen treenin johonkin muuhun näin jälkeenpäin, sillä se tuotti valtavasti vammoja, joista on vanhemmalla iällä ollut tosi paljon harmia. Todellisuudessa en vaihtaisi yhtään päivää, sillä uskon lopulta lihasvoiman sekä pään sisäisen psyykeen tarvinneen jokaista minuuttia tätä harrastusta. Nykyään käyn vesijumpassa, niin kuin monet ikäiseni ja vielä vanhemmat raihnaiset tyypit, sillä oikein muuhun ei pysty. Pidän siitä toki, mutta yllä olevan perusteella olisin mieluummin nuorempien porukoissa.

Taitaa olla niin, että tuo politiikan syövereissä rypeminen tulee olemaan tämänkin vuoden pääasiana. Onhan se hyvä, jos pystyy johonkin vaikuttamaan ja varsinkin silloin, jos huomaa että omat päätökset ovat olleet oikeita ja suunta on niiden pohjalta muuttunut parempaan kaikille koko kaupungissa. Toisaalta toivoisin saavani itsestäni sen verran itsekkyyttä irti, että jaksaisin huolehtia omasta hyvinvoinnistani, sillä muuten jää kyllä kaikki muukin pois pelistä. Lisäksi toivoisin jaksavani kartuttaa kielitaitoani, jota laiskasti olen yrittänyt parantaa. Kovasti on taas yhdistystoimintaa tulossa, tosin siitä kyllä pidän, mutta on kai siinäkin rajansa. Lopuksi toivoisin vielä valtavaa lotto voittoa, en niinkään itseni vuoksi, mutta voisin sen ansiosta auttaa paremmin tarvitsijoita ja jos se olisi riittävän suuri, laittaa muutaman asian kuntoon ihan kaupunki tasolla. Tällaisilla mietteillä taas vuoden haasteita kohti 😊