Haapaveden kaupunginvaltuusto päätti myöntää lisärahoitusta Kylpyläsaaren päärakennuksen uusimista varten kokouksessaan maaliskuun lopussa. Alkujaan myönnetty varaus oli auttamattomasti liian ohut ja se on melko hämmentävää. Miksi? Olisi luonnollisesti oletettavaa, että melko mitättömän rakennushankkeen kustannusarvio osattaisiin tehdä ammattimaisemmin, eikä vain heittää jotakin lukua, tavallaan vähän sinne päin. Joku sanoo, että se on tietoisesti tehty liian alhaiseksi, että saataisiin myönteinen päätös, jota sitten voidaan rustata ja vaatia lisää rahaa, koska ne eivät riitä. Oli miten oli, sen kaltainen pähkäily lienee turhaa, mutta on kyllä linjassa negatiiviseen ajattelumalliin, joka paikkakunnalla valitettavasti vallitsee.

Esitin itse valtuustossa pahoitteluni siitä, että kaupungin taloudellisesta tilanteesta johtuen, emme kykene rakentamaan Kylpyläsaareen muihin upeisiin uudistuksiin verrattavaa kokonaisuutta. Leirintä ja tapahtumakeskus, ennemminkin kuin pelkkä leirintäalueen päärakennus, joka on sangen mitätön. Leirintäalueena koko saaren siisteys ja huoltorakennusten kunto ovat olleet varsin luotaan työntäviä, houkuttelevuuden sijaan. Auttamattomasti parhaat päivänsä nähneet sauna, suihku- ja WC-tilat eivät vastaa mitään standardeja, joita nykymaailman karavaanarit ja matkailijat odottavat. Päärakennus, joka kiireesti revittiin maan tasalle, oli ylittänyt viimeisen eräpäivän jo vuosia sitten. Kaikki tämä siksi, ettei niitä ole päivitetty, eikä hoidettu kunnolla. Olemme pakon omaisessa tilanteessa, jossa nämä vain on uusittava, tai vastaavasti unohdettava leirintä alueen toiminta Haapavedellä kokonaan.

Kylpyläsaari, leirintäalueena, on otollisella paikalla. Ei ole ihan kiinni pääväylissä, eikä ihan kiinni kaupungin keskustassa. Itse asiassa rauhallisella kauniilla paikalla, jota ei edes ohi ajava liikenne kovin kummoisesti häiritse. On valitettavaa, etten tunne historiaa tarkemmin kuin pelkän sadunomaisen tarinan mukaan, jossa jopa Tsaari on vieraillut muinaisessa kylpylässä. Onko tarua vai totta, kuka tietää, vaan entisen loistonsa saari ansaitsisi palautettavan.

En pidä tällaista paikkaa mitenkään örveltämiskeskuksena, sillä yleensä muutaman ylilyönnit heijastavat kaikkiin, eikä todellisuus ole ollenkaan se mitä annetaan ymmärtää. Ylilyönnit olivat aikanaan, kun ei asepuvussa päässyt ravintolaan, koska kaikki sotilaat riehuvat, rähjäävät ja ennen kaikkea ryyppäävät. Todellisuudessa oli kyse kuitenkin vain murto-osasta, enemmistön käyttäytyessä kuitenkin mallikkaasti. Täällä on kyse samasta ilmiöstä. Saaressa järjestetään paljon kaikenlaisia perhetapahtumia, vanhojen koneiden / traktori päiviä, voimamieskisoja, taiteiden yön tapahtumia ja lukuisia muita. Lisäksi on tarjolla aikuisille illanviettoja musiikin ja tanssin merkeissä. Tähän kuuluu nykyään yhtenä osana alkoholi, mutta kaikki ei kuitenkaan vedä ”övereitä”, vaan nauttivat toistensa seurasta, tapaavat tuttuja ja ennen kaikkea rentoutuvat. Rentoutuminen tässä stressaavassa ja kiireisessä yhteiskunnassa on aivan välttämätöntä. Siihen on monta eri vaihtoehtoa, joku haluaa liikkua, urheilla, olla vain tekemättä mitään tai miksei olla kirkollisen toiminnan piirissä. Kaikille jotakin, voisi sanoa, mieltymystensä mukaan. Nyt on suurin vastustus koko Kylpyläsaaren kehitykselle näkemykseni mukaan se, että se on möykkääjien, ryyppyporukoiden ja muuten vain rietasta elämää viettävien ihmisten pahuuden pesä.

Mitä sitten itse näen ja olisin odottanut saarelle tehtävän? Olisin toivonut kunnollista leirintäkeskusta, kaikkine mukavuuksineen, jota nykyään lienee kaikilla varteen otettavilla vastaavilla paikoilla. Osittain jo suunniteltua esiintymis- ja kokoontumistilaa, jossa voisi esittää kesäteatteri tyylisiä esityksiä, musiikki tapahtumia ja illanviettoon kelvollista tanssipaikkaa. Haapavedellä ei ole kuin yksi pienen pieni pubiravintola, sillä yökerho on suljettu. Varteen otettavaa ruokaravintolaa illanistujaisiin ei ole laisinkaan, sillä valitettavasti hotellimme hulppeat tilat ovat nekin rapistuneet eikä oikeastaan ole mitenkään toiminnassa. Vanha, aivan huikea hirsinen Sompa on tietenkin poltettu, joten eihän täällä oikeastaan ole sellaista mihin joku haluaisi kesäisin - miksei myös muina aikoina - tulla juhlimaan vapaa-aikaansa.

Ei Haapavedelle tule kuitenkaan ketään! Kyllä tulee, kun puitteet, tilaisuudet ja järjestäjät ovat oikeita. Miettikääpä minkälaisen ihmisvirran toi Pro Forrest tapahtuma, mitä meille tuo FOLK, mitä tuleva polkujuoksu tapahtuma vielä saakaan aikaan. Kyllä Haapavesi on erinomainen paikka johon tulla ja tänne voi jäädäkin, itse olen jäänyt, enkä hevillä pois lähdekään. Muistatteko ”ei tehdä rautatietä Haapavedelle, tuo vain pahoja ihmisiä tullessaan”; minusta karmiva virhe. Olisi rakennettu, olisi paremminkin vienyt mennessään.