Viikko on mennyt loistavan sään vallitessa eikä ainakaan voi valittaa siitä, kun aina sataa. Voihan tietenkin valittaa, että on liian kuuma tai mitä nyt keksiikään. Nyt on kuitenkin niin, että ei ole mitään valittamista ilmojen suhteen, kaikki on ollut ihan loistavaa. Edes mäkäräiset, paarmat, polttiaiset tai muut, eivät ole päässet häiritsemään kun on laittanut riittävästi mönjää kroppaan. Ei ole käynyt itikat kimppuun. Kanalan seinät valmistuvat vähän vähältä, nyt olisi enää etelän puolen seinä, jossa on kanojen luukku ja ikkuna, laittamatta. Se onkin se hankalin, kun se on aitauksen sisällä. Edes takasin ramppaaminen ja naulapyssyn pauke säikyttelee arkoja kanojani ja jopa kukkoja. Ne ovat niin valppaita koko ajan ja on näkevinään tai kuulevinaan jotakin kummallista mitä on pelättävä. On kyse sitten pääskysestä, lentokoneesta tai mistä hyvänsä, joka vain pitää jotakin ääntä, ollaan heti kaulat ojossa varpaisillaan kurkkimassa: mitä nyt tapahtuu. Varoitusääniä huudellaan tuon tuostakin, enkä aina oikein pääse selvyyteen mikä nyt on vialla. Hyvä että ovat varovaisia, mutta onhan ne kokolailla turvassa siinä omassa pikku maailmassaan.

Vähän minua huolettaa tuon Georgen arvaamattomuus. Ei se minulle ole kiukkuinen eikä hyökkää, mutta emäntää se ei tahdo päästää koko aitaukseen, etteikö uhittele ja on hyökkäämässä päälle. Jo pelkästään se, että tule aitauksen viereen saa sen välillä raivon partaalle. Juoksee aidan viertä ja kuopii raivoissaan naama punaisena maata. Heittelee jotakin kuivia ruohoja, tai mitä lie mielenosoituksellisesti sinne tänne, on vain jotenkin niin snärkkis. Yhtenä päivän mentiin katsomaan hyökkääkö se tosiaan Mirvan jalkoihin heti kun tulee aitauksen sisään. Niinpä, kun tultiin sisäpuolelle se hiippasi aina vain lähemmäksi epäluuloisen näköisenä ja ei kun jalat ojossa dyykkaamaan emännän jalkoihin. Minä sitä jo vähän komensin ja menin eteen seisomaan. Yritti mokomakin kurvata jalkojeni ohi ja uudestaan kiinni. Ei veikkonen, ei sellainen peli vetele. Nappasin hepun kiinni ja saman tien hokkarit ilmaan ja katsottiin mikä on pelin henki. Ihan kuten Elmerille pidin pienen nuhdesaarnan, tosin kyllä samalla toinen käsi sällin kaulan ympäri ihan vain kevyeksi varoitukseksi. En tiedä, eihän kukaan uskalla meille tulla lomittamaan kun on noin äksy kukko. Saa nähdä kuinka tässä sitten käy. Georg kun on niin mukava kaveri noin muuten, en oikein ymmärrä mikä sille on nyt tullut. Stressaako se että pikkukukkoja on liikaa, on huolehdittava sisällä ja ulkona olevasta porukasta, painettava edes takaisin rappuja vai mikä siinä on? Minäpä tarkkailen, kyllä se selviä mistä kenkä puristaa kukonkin kohdalla; ainakin jossakin vaiheessa.