Nyt näyttää siltä meidän pikku kanalassa ettei juurikaan päivät ole toistaan kummempia. Kaikkein kurjinta on se, että yrityksistä toivomuksista, uhkauksista ja jopa kiukuttelusta huolimatta meidän kanat eivät sitten muni. Blogi jää joksikin aikaa talviunen viettoon. Kanat eivät tietenkään koko talvea nuku, kuten en minäkään, vaikka välillä tuntuu siltä että olisi ehkä parempi karhujen tavoin mennä nukkumaan ja herätä auringon paisteeseen keväällä. On tämä pimeys ainakin minulle niin raskasta aikaa, että en oikein osaa sitä sanoin kuvailla. Väsymys, haluttomuus kaiken aloittamisen vaikeus, on kyse sitten vaikka ihan pienestä askareesta, tuntuu ihan ylivoimaisen raskaalta. Kun nyt juuri katson ikkunasta ulos, on kello liki yhdeksän aamulla ja nyt vasta hieman päivä alkaa valjeta. Lumen puute vielä entisestään pimentää ajankohtaa, enkä ole entiseen tapaan edes jaksanut puuhastella edes jouluvaloja pihalle. Jäämme siis talvihorrokseen ja palaamme asiaan kun jotakin uutta tai kummallista tapahtuu; oli se vaikkapa tuo auringon näkyminen.