Viime viikon dramatiikan jälkeen on nyt sanotaanko pöly laskeutunut. Haluan teidän ymmärtävän että minulle ei ollut ollenkaan helppoa, niin metsämies kuin olenkin, lopettaa omia eläimiä jolle on annettu nimet. Lähtöisin olen kuitenkin ihan kaupunkilaispoika ja nämä maaseudun ihmeellisyydet tulleet vastaan ihan vähän kerrallaan, kantapään kautta, ei äidinmaidossa kuten monella naapurilla. Minulle on aina ihmeellistä huomata jotakin uusia hienoja juttuja, jota täällä naapurissa on. On monta asiaa jota olen kokenut täällä ollessani aivan ensimmäistä kertaa, mutta sanottava on, että minulla ainakin mieli lepää asua maalla. En näe mitenkään itseäni asuvan kaupungissa kerrostalossa, jossa kaikki seinänaapurit tulisi huomioida, pyykki- ja saunavuoroja varattava, eikä tietenkään saa tuulettaa mattoja ym. muuta kuin jonkun säännön mukaisesti. Täällä on omat sääntönsä naapureiden huomioon ottamisessa, mutta ne ovat maalaisjärjen kanssa aikojen saatossa kehittyneet ja toimivat.

En voi tietenkään olla mainitsematta jatkuvasti pinnalla olevaa pakolaiskysymystä, joka myös minun mieltäni painaa. Hienoa että ihmisiä autetaan, varmasti suurin osa tännekin tulleista ovat ihan oikeasti avun tarpeessa. Miten he yhteiskuntaamme jossakin vaiheessa sitten sopeutuvat, juuri edellä mainitsemiini asioihin viitaten, se jää nähtäväksi. On vielä eräs huomio, jonka myös haluan kanssanne jakaa: miten voi olla, että montaa haastateltua kuunnellessa turvapaikanhakijoilla on vaatimuksia (ei toiveita)? Voisipa sanoa vielä melko itsestään selvyytenä otettavia asioita. Sodan jälkeen sijoitettiin pakoon lähteneitä maanmiehiämme, oliko heillä valinnan varaa vai tyytyivätkö siihen mitä annettiin. Eikö kolttasaamelaiset ole sijoitettu Sevettijärven ympäristöön, missä ovat asuneet tyytyväisinä ja ylpeinä siitä saakka. Minusta olisi hyvä nyt sijoittaa ihmisiä maaseudulle, josta pako on valtava kaupunkeihin. Osaajia tulee monesta ammatista, joten he saisivat varmasti ripeästi rivinsä kuntoon hoitamaan pientä yhteisöään kaikin puolin omavaraisesti, vaikkapa sellaisessa kunnassa jossa talot ammottavat tyhjyyttään ja asukkaat lähteneet Helsinkiin. No niin, eikö sitten takaisin maallisempiin asioihin.

Kanalassa on nyt mukava käydä, ei riitoja, tietenkin pientä nahistelua lukuun ottamatta. Nämä riidat ovat sen näköisiä että osapuolet ovat tasaväkisiä ja jos joku toista nokkaisee se sitten melko varmasti hetken päästä on toisin päin. Ei ole koko aika sellaista pelkoa että kuka on piesty hengiltä seuraavan kerran kun tulee kanalassa käymään. Juuri katsoin aitauksessa kun yks’ sun toinen hippasi omia aikojaan napsimassa pujon lehtiä ja muita tarjolla olevia heiniä ja jyviä. Ei tarvinnut kyyhöttää jossakin nurkassa piilottelemassa peloissaan. Varmasti on mukavampi olla. Georg on myös kuin muuttunut kukko, ei ole niin kiirettä vipeltää edes takaisin sisään ja ulos, vaan rauhallisesti ja ylväästi taapertaa pihamaalla. Välillä on tietysti oikein otettava vauhtia ja päästettävä kunnon kuuluva kiekaisu. Juliana on aina vain pääasiassa sisätiloissa. Mitä lie puuhastelee kun usein makailee pesintäkopissa?  Ei sinne nyt munia ole ilmaantunut, mutta josko joku päivä yllättyisi positiivisesti. Heti kun menee sisätilaan, Georg kyllä sen kuulee ja vips se on puolustamassa kanaansa, vaikka nyt minua näyttää jo oppineen väistämään omalla arvokkaalla tavallaan.

Paljon on nyt viime päivinä kierrellyt haukkoja tässä peltojen yllä, mutta vain sen yhden kerran on laskeutunut tuohon kanalan verkkoaidalle, mikä huomattiin. Ehkäpä ne tietävät etteivät siitä läpi pääse.

Tällainen päivitys tällä kertaa, älkää ottako niin vakavasti noita mieleni availuja, on vain jotenkin helpottavaa kun jonnekin jonkun sanan saa laittaa paperille….ihan kuin samalla tyhjentäisi turhat murheet. Vanha sanonta: ”ei pidä ottaa upseerin murheita kessun natsoilla” taitaa olla niitä jonkinlaisen viisauden alkuja.