Voi surun päivää! Aamulla huomasin, ettei Aada ole oikein kunnossa eilisen jäljiltä, kun oli ulkona vilpoisessa tuulessa. Pitkin päivää se vain meni huonompaan kuntoon, vaikka virkistyi juomaan ja syömään, kun kaveri tuli sisälle lämmittelemään (siis toin heti kun sain kiinni ulkoa). Illalla katsoin, ettei varmaan aamun koittoa näe, eikä siinä kauaa mennyt, kun Aada lähti vihreimmille laitumille. Elämä on kovaa, varsinkin eläinmaailmassa. Jos ei pärjää isompiensa vauhdissa, on suuri todennäköisyys, ettei pärjää sitten ollenkaan. Aada kun oli niin söpö pikkuinen kananen, viimeisenä syntynyt, harmittaa kovasti ettei pärjännyt; itse en voinut mitään, että halusi juosta muiden mukana muttei osannut sisälle kuten toiset.