Illalla kävin laittamassa tarhan luukun kiinni ja eikös me osuttu melko naamatusten Alician kanssa, joka taiteili munintapesän rappusilla. Se on hyvin kesy, eikä oikeastaan koskaan kovin paljoa rimpuile jos tarvitsee ottaa kiinni. Eipä siis ollut moksiskaan, vaan jatkoi omaa omaperäisen tyylistä kapuamista alaspäin. Kävin vielä sisäpuolella katsomassa että kaikilla on vettä ja muutenkin kanala kunnossa; iltatarkastukseni. Kaikki istuivat jo yöpuulla ja Alicia siinä yhteen kulmaan lattialla haki nukkumapaikkaa. Ajattelin, että eikö helkkari vie tuo nyt muiden kanssa mahdu olemaan orrella ja kävin nostamassa sen muiden mukaan. Josefiinan, joka on ihan kiltti, sen viereen sitten laitoin sen istumaan. Siinä on sellainen vähän leveämpi kohta mistä viimeksi jatkoin ortta ja ajattelin sen paremmin siinä pysyvän kun on vähän kömpelö muutenkin. Hyvin se meni ja siinäpä tuo aamulla vielä kökötti. Ensimmäistä kertaa, itse asiassa, kun kaikki olivat vielä orrella kukkoa myöten seitsemän aikaan. Kyllähän Georg siellä kiekui, kuulin sen kyllä seinän läpi, mutta pomppasi lattialle vasta kun tulin.

Päivällä käytiin emännän kanssa yhdessä katsomassa jotakin kanalassa ja Mirva huomasi että pikkukukkojen pyrstösulat ovat muuttaneet vähän väriä. Onpa ne hienon näköisiä! Mitäpä nyt sitten, niiden kun piti pulskistua pataa varten, sillä enpä usko että kovin paljon on halukkaita kukon ottajia tähän aikaan vuodesta. Itse asiassa ennemminkin on niin, että kesäkanat etsivät kukkoineen talvipaikkaa ja meille muutama kana tietenkin olisi siten mahtunut. Siis tarkoitan, jos kolme kukkoa tekee tilaa muita varten. Tulipa sitten taas tenkkapoo, miten tästä eteenpäin? Ei nyt heti ainakaan tekisi mieli noin komeita ”poijaankosseja” klopsauttaa. Antaapa ajan kulua. Kuvissa valkoinen on Elmeri, etummainen värikkäimmistä on Salmari ja taempi Jalmari. Salmari ei osaa kiekunnan soundia, vaan takeltelee sellaisen aivan käsittämättömän kuuloisen kiekunan, se on jopa ihan hauska. Elmeri vielä istuu päiväorrella seuraamassa tilannetta.